Joulu tulee ja kiirettä pukkaa…

Kuva: pixabay.com

Olen miettinyt kiirettä... sikäli kun olen kiireiltäni ehtinyt. Sitä, kuinka yhteiskunta on muuttunut monessa suhteessa huomattavasti nopeammin miten meidän mieli ja keho pystyvät muutosta ottamaan vastaan. Me ihmiset olemme sitä muuttaneet omalla toiminnalla ja mielikuvilla. Olemme kaikki tässä samassa oravanpyörässä, lapset, nuoret, työikäiset ja nykyään jopa eläkeläiset. Kiire ja stressi ovat jatkuvasti ympärillämme jopa huomaamattamme aiheuttaen salakavalasti erilaisia haittoja meille.

Keskustelin tänään muutaman minuutin entisen opettajani kanssa, joka huokaili kiireissään todeten, että ”no, kyllä se tästä vielä jouluksi muuttuu”. Samaa ajattelin itse kun katsoin listaa tekemättömistä töistä.

Seuraavan linkin kautta pääset lukemaan psykoterapeutti Maaret Kallion Helsingin Sanomiin kirjoittaman blogin ”Kaikilla on niin kamala kiire”.

Toivotan kaikille lukijoille Kiireetöntä ja Rauhallista Joulunaikaa sekä Onnekasta Uutta Vuotta 2015!

Jaana

Oletko ollut kiltti, tontut kurkkivat!

Kuva: Hanna

Aamulla viimeksi syyllistyin itse perinteiseen suomalaiseen uhkaukseen: ”Pitää olla kiltisti, sillä tontut kurkkivat jo. Tuhmille lapsille pukki ei tuo lahjoja!” Erityisesti joulun aikaan tämä kiltteys korostuu. Lapsilla se tarkoittaa sitä, että totellaan äitiä ja isää, ei kiusata toisia, ei kitistä turhasta tai ei kitistä ollenkaan. Ruoka syödään kokonaan ja ruoan päälle sanotaan kiitos. Iltaisin harjataan hampaat ja sängyssä ei enää höpistä. Kiltteys on sitä, että toimitaan juuri niin kuin aikuinen toivoo. Silloin saa tietysti myös paljon lahjoja.

Mutta entä aikuiset? Kuka määrittää miten minun tulee olla kiltti? Onko hyvä, jos teen kaiken mitä muut pyytävät? Onko hyvä, jos teen tosi kovasti töitä? Olenko kiltti, jos pidän kodin putipuhtaana ja lapset siisteinä, kotiruoan joka päivä pöydässä ja miehen sukat ojennuksessa? 

Entä olenko kiltti, jos huomautan aina kun tiedän olevani oikeassa? Entä silloin, kun kerron omat parannusehdotukseni muille? Saanko paljon lahjoja, jos en uskokaan miestäni tai pomoa ihan joka kerta? Entä auttaako lahjojen saamisessa, jos syön aina suklaalevyni loppuun asti?

Tapasin joku aika kiinnostavan henkilön, kutsutaan häntä vaikka nimellä Heikki. Heikki esitteli itsensä: ”Hei, minä olen Heikki. Kylillä ne sanovat, että valittaja-Heikki. Itse käytän mieluummin nimeä kehittäjä-Heikki.”  Minä luulen, että kaikki kehittämistyö ja uudistukset tarvitsevat alkuun pienen määrän valittajia, tai ehkä jopa tuhmuutta. Jos kaikki tekisivät aina toisten odotusten mukaan, eivätkä kapinoisi yhtään, eivät asiat varmaankaan muuttuisi juuri mihinkään.

Onhan se tietysti ymmärrettävää, että jatkuvasti tuhmasti käyttäytyvät, valittavat tai kyseenalaistavat ihmiset ovat tosi rasittavia. Mikään ei mene läpi suoraan, vaan kaikesta pitää aina vääntää ja kääntää. Mutta niitäkin tarvitaan!

Joulun odotukseen kuuluu tämä kiltteyden ihanne. Lapsilla tuo pieni uhkailu tuntuu tehoavan ja pitävän kapinan kurissa. Minä kuitenkin lupaan, että annan lasteni olla myös hieman tuhmia, jos se kehittää persoonallisuutta, omaa tahtoa tai luo uusia tapoja toimia. Ehkä taas lomien jälkeen kokeilen itsekin olla vähän tuhma.

Hanna

Lahja

(Kuva: pixabay.com)

On koittanut aika, jolloin moni meistä miettii kuumeisesti mitä antaisi ystävälle lahjaksi. Miten olisi, jos tarjoaisit tulevana jouluna vaikka omaa aikaasi. Tämän voit tehdä menemällä esimerkiksi yksin asuvan vanhuksen luokse. Aina ei tarvitse mitään muuta, kuin vain olla seurana ja kuunnella.

On myös monia lapsiperheitä, joilla tukiverkosto puuttuu tai esimerkiksi isovanhemmat, jotka voisivat auttaa asuvat kaukana. Kiireisen arjen avuksi voi tarjota vaikka lastenhoitoapua tai kimppakyytejä harrastus- ja muihin kuljetuksiin.

Tuntemattomillekin avuntarvitsijoille pääsee apuaan tarjoamaan erilaisten järjestöjen kautta tarjoutumalla mukaan vapaaehtoistoimintaan. Mahdollisuuksia on monia, jos vain resursseja riittää. Samalla saa kerättyä sitä kuuluisaa sosiaalista pääomaa; sosiaalisia suhteita ja niissä syntyvää luottamusta ja vastavuoroisuutta. Sosiaalisen pääoman kun on todettu olevan yhteydessä terveyteen - erilaisiin sosiaalisiin toimintoihin aktiivisesti osallistuvat ihmiset luottavat muihin ihmisiin ja tuntevat itsensä terveimmiksi. Siis kasataan hyvää tekemällä voimavaroja myös itselle, terveyttä, positiivista mieltä, ystäviä ja iloa elämään.

Niin, ja muistetaan antaa sitä omaa aikaa myös perheelle, niille kaikkein rakkaimmille!

1+1=3

(Flickr: Jason Taellious)

Tillsammans är vi starka. Tillsammans är vi mer är delarna.

Det är välkända uttryck, till och med så slitna att de av en del uppfattas som förhatliga klichéer. Andra använder dem gärna och ofta. Också jag slänger fraserna ur mig, ibland alltför lättvindigt i sammanhang där de nödvändigtvis inte ens hör hemma.

Men det är först nu jag börjat inse den verkliga vidden av begreppen.

Vi har kommit till ett brytningsskede, där välfärdssamhället inte längre klarar av att upprätthålla alla de viktiga funktioner som främjar vårt välmående. I stället betonas allt oftare organisationernas, föreningarna och andra sammanslutningars roll. Då pengarna inte längre räcker till är vi tvungna att hitta nya sätt att verka på och nya modeller att bygga upp samhället kring.

Jag är glad över att få vara med som en liten kugge i det här arbetet.

Hur vi uppfattar välfärd och välmående har förändrats under årens lopp. För något tiotal år sedan handlade det främst om möjligheten till utkomst, betydelsen av en god hälsa samt förmågan att fungera och klara sig i samhället. Numera omfattar välfärden även känslan av samhörighet och tillhörighet i olika grupper.

Javisst är det så. Att känna att man är en del av en större helhet är viktigare än vi tror.

Känslan av samhörighet och tillhörighet kan främjas på många olika sätt. Föreningsverksamhet och frivilligarbete är ett av dem. I Lovisa finns över femhundra registrerade föreningar. Alla är inte aktiva, men största delen av föreningarna har livlig verksamhet år efter år. Vi östnylänningar är aktiva föreningsmänniskor. Många av oss är till och med aktiva i flera föreningar.

Låt mig därför presentera vårt nya kompanjonskapshus.

Vid årsskiftet kan vi i Lovisa äntligen öppna det kompanjonskapshus som många väntat på och sett fram emot redan en längre tid. I kompanjonskapshuset kan föreningar och andra sammanslutningar träffas för att hålla möten eller presentera sin verksamhet. I kompanjonskapshuset träffar man andra likasinnade och också sådana som inte är det, men som ändå har mycket att ge. I kompanjonskapshuset både ger man och får man.

Föreningslivet är från unga år en del av också min identitet. Att få vara med om den här processen känns därför extra viktigt.

Det är mycket som ska göras. Tiden framöver kommer att bli tung, men mest av allt blir den givande. Det är nu vi kavlar upp ärmarna på allvar. Verksamheten i kompanjonskapshuset skapas av oss alla tillsammans – av staden, ortens föreningar och församlingar samt till en början även av projektet jag arbetar för. Tröskeln är låg och alla är välkomna med.

Tillsammans är vi mer än delarna. Tillsammans är vi starka. Ett plus ett kanske till och med är fyra. Åtminstone känns det så just nu.

Camilla

(Texten ingick som kolumn i tidningen Östra Nyland 22.11.2014)

Leikitääks yhdessä?

Kuva: Hanna

Suomessa on ainakin isänpäivä, äitienpäivä, suomalaisuuden päivä, ruotsalaisuuden päivä, yrittäjän päivä, perhepäivä, kaksosten päivä, kolmosten päivä, naisten päivä, rasismin vastainen päivä, vanhusten päivä, lapsettomien lauantai, kansainvälinen tupakaton päivä, lähimmäisen päivä, isovanhempien päivä, retkipäivä, ihmisoikeuksien päivä ja aika monta muutakin päivää.

Marraskuussa vietetään kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää 20.11. Tänä vuonna sitä vietetään kokonaisen viikon verran, jotta meillä ja ennen kaikkea maailmalla muistettaisiin lapsen oikeutta leikkiin. Suomessa se on varmaankin vielä selvää, että kaikki lapset ovat ensisijaisesti lapsia. Mutta miten on muualla maailmassa?

Emme me tietenkään voi maailman ongelmia ratkoa tai juurikaan vaikuttaa muiden lasten oikeuteen leikkiä. Mutta varmasti voimme seisahtua hetkeksi miettimään, miten omat tai lähipiirin lapset voisivat olla vielä hieman pidempään lapsia ja heidän oikeutensa leikkiin turvattaisiin vielä huomennakin. 

Entä mitä mieltä olette siitä, jos me aikuisetkin viettäisimme Lasten oikeuksien päivää leikkimielellä? Mitä jos mekin heittäytyisimme mielikuvituksen valtaan tai istuisimme lattialle? Entä jos mekin jättäisimme turhan pohtimisen vähemmälle ja ajattelisimme asioita lapsen kannalta?

Tämä ei ehkä ihan joka paikassa ole mahdollista, mutta itse ainakin lupaan heittäytyä hetkeksi leikkimään. Uskon, että se lapsenmielinen uteliaisuus, avoimuus ja suoraviivaisuus voivat viedä yllättävässäkin paikassa eteenpäin.

Myös Haminan Kumppanuustalo Hilma osallistuu Lapsen oikeuksien teemaviikkoon 20.11. - 21.11.2014 ja on avoinna kumpanakin päivänä 9-12. Tervetuloa leikkimään!

Hanna

Erilainen joulu

Agape-lastenkodin lasten tanssiesitys Kauneimmat joululaulut-juhlassa. (Anne Suur-Uski)

Jouluvalojen paljous kaupungilla sokaisi silmiä. Eriväriset, vilkkuvat valot koristivat ravintoloita, hotelleja, pihoja ja kauppoja. Muoviset runsaasti koristellut joulukuuset roikkuivat suurten markettien katoista. Ihmiset kantoivat marketeista suuria erivärisin käärein ja nauhoin sidottuja lahjapaketteja. Toisilla oli varallisuutta ja yltäkylläisyyttä enemmän kuin omaksi tarpeeksi - toisilla meni huonommin.

Kaupungilla kävellessä, etenkin kun poikkesi vähän sivukadulle, huomasi kuinka eriarvoista ihmisten elämä voi olla. Loiston ja yltäkylläisyyden keskellä oli kerjäläisiä ja kaupungin laitapuolella suuri, pahamaineinen slummialue. Slummialueen lähellä sijaitsi pienten lasten orpokoti, joka majoitti ja koulutti orpoja sekä vammaisia lapsia, tarjoten kodin noin 50 lapselle. Näistä lapsista suurin osa oli löytynyt juuri tältä edellä mainitulta slummialueelta, jossa kaikenlainen väkivalta ja ryöstely olivat joka päivä läsnä.

Ristiriitaiset ajatukset täyttivät joulumielen. Joulutunnelma ja joulurauha! – Mietin, mistä se näissä olosuhteissa löytyy? Etenkin, kun ulkolämpötila oli reilut + 30 astetta ja kaupunki sykki elämää yötä päivää.

Tuli tilaisuus mennä kuuntelemaan ja laulamaan kauneimpia joululauluja. Paikallisen suuren loistohotellin juhlasali täyttyi yleisöstä, paikalla oli ainakin kolmesataa henkilöä. Joululauluja laulettiin ja esiintymään tuli orpokodin lapset, nauttien esiintymisestään silminnähtävästi. Heille oli annettu mahdollisuus pukea päälleen asut, joista he olivat voineet jossain vaiheessa elämäänsä vain unelmoida. Tämän olivat mahdollistaneet ne monet eri tahot, joilla oli joulumieltä ympäri vuoden ja rahoittivat tämän lahjoituksilla toimivan Agape-lastenkodin toiminnan. Lapset olivat ”illan tähtiä”- Joulun tähdet olivat syttyneet!

Tällaisia olivat muistot viime joululta, jollin olin suorittamassa viimeistä opiskeluuni liittyvää työharjoittelua kohdemaana Thaimaa. Monet asiat saivat kyseisen kolmen kuukauden ulkomaanjakson aikana aivan uudenlaiset mittasuhteet ja merkityksen. Meillä on loppujen lopuksi asiat melko hyvin.

Niin, ja eihän tulevaan jouluun enää niin pitkä matka ole! 

Anne