”Huomenta tyhmä, ompa sulla taas karsee paita!"



Kuva: Jaana Savolainen

Koulukiusaamisesta on puhuttu ja sitä on esiintynyt niin kauan kun muistan, joten aihe on aina ajankohtainen. Kiusatuksi tuleminen on aina uhka lapsen ja nuoren normaalille kehitykselle. Kiusatuksi tuleminen aiheuttaa vähintäänkin mielipahaa ja muutoksia käyttäytymisessä. Yleensä kiusaamisesta aiheutuu fyysisten vammojen lisäksi pelkoja ja ahdistusta, uniongelmia, väsymystä, ärtyneisyyttä, ruokahaluttomuutta, masennusta ja toimintakyvyn laskua sekä haluttomuutta mennä kouluun, yksinäisyyttä ja kaiken tämän johdosta syrjäytymisen riski kasvaa. 

Kouluissa tapahtuvan kiusaamisen laajuutta Suomessa tutkitaan säännöllisesti Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen peruskoulun, keskiasteen ja lukion oppilaille teettämillä kouluterveyskyselyillä, johon linkki Kymenlaakson tilastoon. 

Lapin Kansassa julkaistiin jokin aika sitten 12 -vuotiaan tytön arkinen ja koskettava kirjoitus kouluarjesta jos olet kiusattu. Hän peilaa sitä hienosti aikuisten työmaailmaan, kuinka me aikuiset reagoimme, jos meille tehtäisiin samoin? Ei varmaankaan annettaisi asian vain olla. Lapsella on oikeus käydä koulua rauhassa (29 § (30.12.2013/1267) Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön) niin, että kouluun on kiva mennä ja siellä on kaikin puolin turvallista ja hyvä olla oppimassa. Kuten kirjoituksessa sanotaan, meillä aikuisilla on vastuu siitä, minkälaista mallia annamme lapsillemme käyttäytymisessä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että lapsista näkee miten kotona olevat aikuiset käyttäytyvät. Mallioppiminen on vahvin tapa ”imeä” käyttäytymismallia. Jos kotona haukutaan tavan takaa naapurit ja lasten luokkakavereiden vanhemmat sekä opettajat, ottaa lapsi mallin ja jatkaa sitä vertaisiinsa ja yleensä itseään heikompaan, jota on helppo kiusata. Perustan tämän mielipiteeni 13 vuoden työkokemukseen suomalaisissa peruskouluissa ja lukiossa. 

Olkaamme siis lapsiamme kunnioittavia aikuisia, jotka antavat omalla mallilla ja ohjauksella lapsille hienon pääoman, jolla voivat loistaa kouluissa ja harrastuksissa sekä aikuisina tulevaisuudessa. HYVÄT KÄYTÖSTAVAT JA TOISEN IHMISEN ARVOSTAMISEN JA KUNNIOITTAMISEN TAITO! Se on meidän tehtävä ja kunniatehtävä onkin. Tässä on linkki Lapin Kansan artikkeliin.  

-Jaana

Oppimisen ja elämisen ilo

                Voisiko tätä sanoa, vaikka nalleviisaudeksi. (Kuva: Anne)

 

Jokainen päivä on suurenmoinen mahdollisuus oppia uutta, siinä sen salaisuus. Jos tekee aina sitä, mitä osaa, ei kehittymistä tapahdu. Mennessä omalle epämukavuusalueelle ja pyrkiessä tekemään jotain aivan uutta huomaamme kuinka taidot lisääntyvät ja tulee opittua jotain sellaista, mitä ei aiemmin olisi edes kuvitellut osaavansa. Uuden oppiminen ja tekeminen on kuin matka, jossa tärkeintä on lähteminen, ei niinkään määränpää. Toki myös määränpää täytyy olla, jotta on mitä tavoitella.

Määränpää voi muuttua matkan varrella, mutta ei hätää, sillä voi huomata saavuttaneensa jotain suurenmoista. Matkan varrella voi syntyä Flow-ilmiö, eli kokemus, jossa ajantaju häviää ja tulee paneuduttua koko kapasiteetilla keskittyneesti tavoitteelliseen senhetkiseen toimintaan sulkien kaiken muun ympäriltä ja tietoisuudesta. Näin voimme lisätä psyyken sisäistä vahvuutta ja saada paljon iloa ja hyvää oloa elämäämme. Huomatessamme, että meiltä todella löytyy taitoja, jotka vastaavat haastetta, innostus uuden oppimiseen lisääntyy koko ajan. Juuri tällaisina hetkinä voimme tuntea olevamme onnellisimmillamme elämässämme.

Innostus usein siirtyy myös lapsille ja kavereille. Omalla kohdallani olen huomannut, kuinka hyvä vastapaino aivotyölle on kaikenlainen käsillä tekeminen; ruoanlaitto, neulominen, ompeleminen, korujen teko. Viime vuosina on syntynyt vaikka mitä, kuten vanhanajan nalleja ym.

Siis, uutta oppimaan! Näin saavutamme niitä optimaalisia Flow-kokemuksia ja ennen kaikkea iloa elämään.

 

 

 Anne

Vanhassa vara parempi, vai miten se oikein menikään?

Kuva: http://commons.wikimedia.org

Tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas. Näin otsikoi Anna von Hertzen Kolumninsa Helsingin Sanomissa keskiviikkona 4.3.2015. Tietenkin raflaava otsikko laittoi minutkin lukemaan tekstin ja hyvä niin.

Anna kirjoitti siitä, miten vaikeaa asioiden muuttaminen on. Vaikka tämänhetkisessä tilanteessa ei enää olisi jäljellä juurikaan mitään hyvää, saattaa uuden askeleen ottaminen olla lähes mahdotonta: "Muutoksen kynnyksellä seisova ihminen on mestari kehittämään erilaisia esteitä ja pelkoja. Kun lopulta uskaltaa tehdä ratkaisun, huomaa monesti, että on käyttänyt turhien asioiden pohtimiseen hirveästi aikaa ja energiaa. Pelot osoittautuvatkin mielen puhaltamiksi ilmapalloiksi, jotka puhkeavat ilmaan."

No sitähän minä tässä oikeastaan jäin itse miettimään, että olisipa hienoa, etta aina uskaltaisi ottaa askelia eteenpäin, riskejä ja tehdä hyviä ratkaisuja. Mutta eihän se aina ole niin. Toisinaan ratkaisut saattavat olla huonoja ja jopa paluu vanhaan on parempi vaihtoehto. Tietenkin ahdistava, piinaava ja stressaava tilanne vaatii muutoksia, mutta miten ihmeessä ne onnistuisi joka kerta tekemään oikein? Tai edes joka toinen kerta?

Joskus muutosten ja uudistusten paine on erittäin kova ja tehtävä on enemmän kuin haastava. Jos jokin asia on ollut hyvin tai edes tyydyttävästi jo pitkään, on sen uudistaminen melkoisen haastavaa. Tietenkin asioiden ollessa huonosti on muutos varmasti ainoa ratkaisu.

Onneksi ihan joka ikinen kerta ei tarvitse onnistua. Onneksi aina kun kaatuu, voi nousta ylös. Eli ei muuta kuin rapa pois polvista, turha pelko taakse, ylös ja eteenpäin!

Hanna