Kuva: Hanna |
Suomessa on ainakin isänpäivä, äitienpäivä, suomalaisuuden
päivä, ruotsalaisuuden päivä, yrittäjän päivä, perhepäivä, kaksosten päivä,
kolmosten päivä, naisten päivä, rasismin vastainen päivä, vanhusten päivä,
lapsettomien lauantai, kansainvälinen tupakaton päivä, lähimmäisen päivä, isovanhempien
päivä, retkipäivä, ihmisoikeuksien päivä ja aika monta muutakin päivää.
Marraskuussa vietetään kansainvälistä Lapsen oikeuksien
päivää 20.11. Tänä vuonna sitä vietetään kokonaisen viikon verran, jotta meillä
ja ennen kaikkea maailmalla muistettaisiin lapsen oikeutta leikkiin. Suomessa
se on varmaankin vielä selvää, että kaikki lapset ovat ensisijaisesti lapsia.
Mutta miten on muualla maailmassa?
Emme me tietenkään voi maailman ongelmia ratkoa tai juurikaan vaikuttaa muiden lasten oikeuteen leikkiä. Mutta varmasti voimme seisahtua hetkeksi miettimään, miten omat tai lähipiirin lapset voisivat olla vielä hieman pidempään lapsia ja heidän oikeutensa leikkiin turvattaisiin vielä huomennakin.
Entä mitä mieltä olette siitä, jos me aikuisetkin viettäisimme Lasten
oikeuksien päivää leikkimielellä? Mitä jos mekin heittäytyisimme
mielikuvituksen valtaan tai istuisimme lattialle? Entä jos mekin jättäisimme
turhan pohtimisen vähemmälle ja ajattelisimme asioita lapsen kannalta?
Tämä ei ehkä ihan joka paikassa ole mahdollista, mutta itse ainakin lupaan heittäytyä hetkeksi leikkimään. Uskon, että se lapsenmielinen uteliaisuus, avoimuus ja suoraviivaisuus voivat viedä yllättävässäkin paikassa eteenpäin.
Tämä ei ehkä ihan joka paikassa ole mahdollista, mutta itse ainakin lupaan heittäytyä hetkeksi leikkimään. Uskon, että se lapsenmielinen uteliaisuus, avoimuus ja suoraviivaisuus voivat viedä yllättävässäkin paikassa eteenpäin.
Myös Haminan Kumppanuustalo Hilma osallistuu Lapsen
oikeuksien teemaviikkoon 20.11. - 21.11.2014 ja on avoinna kumpanakin päivänä 9-12. Tervetuloa leikkimään!
Hanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti