 |
| Kuva: Hanna |
Jo alkukeväästä sormeni alkavat syyhytä pihalle. Heti kun lumi ja maa sulaa, alkaa minun keittiööni kasaantua jos jonkinmoista itua, siementä ja kylvöstä. Ensin purnukat valtaavat keittiön, pikkuhiljaa eteisen ja siitä ne siirtyvät asteittain jopa olohuoneeseen. Kevään edetessä alkaa touhuaminen pihalla. Ensin myllätään, möyhennetään, siirretään multaa paikasta toiseen, puunataan kasvihuone, pestään kukkaruukut talven pölyistä ja taas myllätään. Seuraavaksi alkaa puutarhalla ramppaaminen, vihermyymälöissä shoppailu ja kukkasipuleiden hypistely. Kotiin kannetaan perennoita, kesäkukkia, yrttejä ja taimia. Ja joka vuonna takapihani saa uusia muotoja, ulottuvuuksia ja rakennelmia.
Kevään saapuessa mielenkiintoni suuntautuu pikkuhiljaa juurikin sinne takapihalle. Säännölliset sisäharrastukseni alkavat kiinnostaa yhä vähemmän ja jos nyt jaksankin raahautua tatamille ajatukset poukkoilevat kuitenkin kitukasvuisissa kurkun taimissa ja kasvihuoneen muurahaisongelmassa. Perheeni tekee eväsretkiä takapihalle ja joka ilta käyn itse kierroksen omalla maatilallani katsomassa miten taimeni voivat. Lapseni nimesivät minun aidatun puutarhan maatilaksi ja minusta se on oikein kuvaava nimitys jatkuvaa muutosta läpikäyvästä takapihastani.
Pihan laittaminen on siitä mukavaa puuhaa, että sillä on selkeä alku ja loppu. Syksyn tullen mukulat nostetaan sisään ja kasvit vain vaipuvat horrokseen tai kuolevat. Koko kesän hoidettu ja vaalittu kasviloisto hiipuu pikkuhiljaa. On aika siirtyä sisätiloihin. Parasta pihan hoidossa on se, että joka kevät saa aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Jos joku ei onnistunut, voi seuraavana vuonna kokeilla uudelleen, tai sitten kokeilla vain jotain muuta.
Ainakin minulle hyvän olon tekee se, että on vaihtuvat vuodenajat, erilaisia projekteja, monia tavoitteita ja selkeitä alkuja ja loppuja. Nytkin tässä työpöydän ääressä mietin, mitä kaikkea sinne takapihalle vielä voisi istuttaa. Onneksi kohta on kesäloma!
-Hanna
