Vanhuksia, ikääntyviä ja senioreja

Alla oleva teksti Vanhustenviikon (4.10.-10.10.2015) teemaan on Jutta Jarvansalon (FM) on haminalaisen humanistin ja kielifriikkin blogiteksti. Hän on kielipalveluja tarjoavan Kieliluotsin perustaja ja kieliasiantuntija.

"Ihmiset jaetaan usein iän perusteella lapsiin, nuoriin, keski-ikäisiin ja vanhuksiin. Ryhmien välillä ei kuitenkaan ole selvästi määriteltyjä ikärajoja, ja monen varttuneemman ihmisen mielestä keski-ikäisen ja vanhuksen välillä tulisi olla vielä jokin erityinen, virkeille eläkeläisille sopiva lokero. Eiväthän he mitään vanhuksia ole! Nuo ihmiset ovat kuitenkin jo saavuttaneet eläkeiän, eli sekä kalenterin että lain mukaan he ovat vanhoja. Miksi heitä ei sitten saa sanoa vanhuksiksi? Millä nimellä heitä pitäisi kutsua?

Vanhus-sanalla on negatiivinen sävy

 

Nykypäivän eläkeläisten korviin sana vanhus kuulostaa surkealta, hampaattomalta, kuolemaa odottavalta sänkypotilaalta. Sellaisia vanhukset yleensä olivat heidän nuoruudessaan. Tuon ajan vanhukset saattoivat myös usein lasten mielestä olla hieman pelottavia. On hyvin ymmärrettävää, että nykyeläkeläiset eivät voi samastua tuohon mielikuvaan. Koska he eivät täytä niitä kriteerejä, jotka he asettavat mielessään vanhukselle, he eivät myöskään suostu siihen, että heistä käytetään samaa nimitystä. Se olisi sama kuin jos sanoisi kissaa koiraksi.

Vanhus-sanaa käytetään silti vielä yleiskielessä neutraalina terminä. Joka vuosi lokakuun alussa vietetään Vanhustenviikkoa, ja monessa kunnassa on oma vanhustyönsä. Tosin vanhustyön piiriin kuuluvat ovat yleensä juuri sellaisia vanhuksia, jotka täyttävät eläkeläisten omat vanhuskriteerit: sairaita, elämään kyllästyneitä, hauraita olentoja, jotka eivät pärjää omillaan vaan tarvitsevat apua. Vanhustenviikon tapahtumissa sen sijaan näkee aktiivisia eläkeläisiä, jotka haluavat pysytellä mahdollisimman kaukana siitä, että heitä pidettäisiin vanhuksina. He jaksavat osallistua kaikkiin rientoihin, vaikkakin hieman loukkaantuneina siitä, että juhlaviikon nimessä on sana vanhus.

 

Seniori hienostelee

Koska eläkeläiset eivät halua olla vanhuksia, heitä on yritetty kutsua myös senioreiksi. Sanasta huokuu arvostusta iän tuomaa viisautta ja kokemusta kohtaan. Silti monet eläkeläiset pitävät sanaa hienosteluna, mikä johtunee sen lainataustasta. Monissa kirjastoissa on kuitenkin omat senioripalvelunsa, vaikka usein suuri osa niistä onkin tarkoitettu sellaisille ihmisille, jotka täyttävät myös eläkeläisten vanhuskriteerit. Niinpä palvelujen nimenä voisi aivan yhtä hyvin olla vanhuspalvelut. Sanalla seniori yritetään kuitenkin luoda positiivista ja arvostavaa suhtautumista tuohon ikäryhmään, ja siksi pelataan varman päälle ja kaihdetaan negatiivissävyisiä termejä.

 

Ikäihminen hyväksytään pitkin hampain

Monilla paikkakunnilla toimii Ikäihmisten yliopisto, ja tuota termiä kuulee käytettävän jonkin verran muutenkin. Ikäihminen ei monen mielestä kuulosta ihan niin pahalta kuin vanhus, mutta sekin viittaa monien ajatuksissa raihnaisuuteen. Tuokaan termi ei siis ole täysin kiistaton.

 

Ikääntyvä johtaa harhaan

Yllättävän usein vanhuksista käytetään myös sanaa ikääntyvä. Ihan kauniisti ajateltu… mutta eivätkö kaikki ihmiset ikäänny koko ajan? Sanan varsinaisessa merkityksessä myös pikkuvauvat ovat ikääntyviä. Parempi olisi käyttää sanaa ikääntynyt, mutta olen kuullut, että jotkut voivat loukkaantua siitä pahastikin. He nimittäin kuulemma rinnastavat sen sanoihin pilaantunut ja mädäntynyt; itse en tosin tiedä enkä keksi selitystä sille, miksi näin on.

 

Mitä nimitystä pitäisi käyttää?

Tässä kirjoituksessa olen käyttänyt neutraalina terminä sanaa eläkeläinen. Sekin tosin on harhaanjohtava ‒ jo parikymppiset voivat olla eläkeläisiä. Silti se on mielestäni turvallisin valinta, joka ei ota kantaa muuhun kuin siihen, että ihminen saa eläkettä. Suurin osa eläkkeensaajista on kuitenkin jo vanhoja.

Minua jäi hieman kaihertamaan se, että niin kuvaava sana kuin vanhus on joutunut pannaan ja mielletään usein negatiiviseksi. Toivoa sopii, että sanan negatiivinen sävy hälvenee sukupolvien myötä. Nykyiset mielestäni vanhuksiksi laskettavat ihmiset ovat tottuneet nuoruudessaan erilaisiin vanhuksiin kuin mitä he itse ovat nyt. Nykyvanhusten lastenlapset puolestaan eivät ole nähneet sellaisia vanhuksia koskaan. Heille vanhus ei siis tarkoita välttämättä mitään negatiivista eikä pelottavaa. Ehkä nuo lastenlapset ottavat taas vanhus-sanan käyttöön sitten, kun itse alkavat olla siinä iässä? Silloin sana aloittaisi taas ikään kuin puhtaalta pöydältä ilman minkäänlaisia negatiivisia vivahteita.

Tällä hetkellä ei siis ole olemassa mitään väestömme vanhimpiin ikäluokkiin viittaavaa termiä, jota olisi täysin turvallista käyttää ja joka sopisi kaikkien korviin. Täytyy siis toimia vain tilannekohtaisesti, säilyttää tietty varovaisuus ja yrittää olla loukkaamatta korkean iän saavuttaneita ihmisiä. Ikääntyviähän tässä kaikki ollaan!"