Alkuperäinen kuva: Wikipedia |
Olen tällä hetkellä paraatipaikalla ja erityisessä asemassa,
sillä saan olla osa porukkaa, joka käynnistää Haminassa kauan kaivatun
kumppanuustalon toiminnan. Avajaisia vietetään pian, mutta sitä ennen on hyvä
aika suunnitella ja unelmoida miten saumattomasti talo saadaan täyteen ja
toiminta kaikkia käyttäjiä palvelevaksi.
Olen ajatellut, että minun kumppanuustaloni olisi avoinna
vapaaehtoisvoimin aamukahdeksasta iltayhdeksään, viitenä päivänä viikossa.
Viikonloput olisivat täynnä piirikokouksia, yhdistystapaamisia, asiakasraateja
ja –kuulemisia sekä yhdistysten tapahtumia. Teemapäivät seuraisivat toisiaan,
viikoittain olisi käyttäjäkahveja ja kaikilla olisi koko ajan uusia
kehittämisideoita ja tapahtumia. Uuteen toimintaan ilmoittautuisivat kaikki
mukaan ja haasteena olisi keksiä jokaiselle vapaaehtoiselle puuhaa.
Kumppanuustalossa olisi iloista kuhinaa aamusta alkaen, kun Haminan iloiset eläkeläiset ry, Vetreät Velikullat ry tai Toimeliaiden työttömien kerho avaisi ovet aamuisin ja keittelisi kahvit ensimmäisille, jotka tulivat lukemaan lehteä tai tapaamaan muita tuttuja. Liikuntatoimen aamujumpan jälkeen myös Vähän jäykemmät nivelet ry:n kokous saataisiin käyntiin kokoushuoneessa.
Kumppanuustalossa olisi iloista kuhinaa aamusta alkaen, kun Haminan iloiset eläkeläiset ry, Vetreät Velikullat ry tai Toimeliaiden työttömien kerho avaisi ovet aamuisin ja keittelisi kahvit ensimmäisille, jotka tulivat lukemaan lehteä tai tapaamaan muita tuttuja. Liikuntatoimen aamujumpan jälkeen myös Vähän jäykemmät nivelet ry:n kokous saataisiin käyntiin kokoushuoneessa.
Iltapäivästä taloon saapuisi lisää porukkaa, kun koululaiset
tulisivat tekemään läksyjään varamummojen – ja vaarien opastuksella. Myöhemmin
mukaan liittyisivät Moponrassaajat ry ja Tanssivat teinitytöt ry. Läksyjen
jälkeen he pitäisivät omia kerhojaan pienemmille ja vähän isommillekin.
Iltasella paikalle saapuisivat Kiireettömät perheenäidit ry kutomakerhoonsa
samaan aikaan kun salissa olisi Superpalloilijoiden järjestämä luento. Myös
Haminan pianonpimputtajat ry ja Kulttuurikallet ry kävisivät paikalla
harjoittelemassa tulevaa konserttiaan varten, joka muuten pidettäisiin
kumppanuustalossa seuraavana viikonloppuna.
Jossain vaiheessa iltaa Haminan hengenheimolaiset ry ovat käyneet
myymässä lippuja jäsenilleen, jotka ovat lähdössä teatterimatkalle. Samaan
bussiin ovat ilmoittautuneet mukaan myös Neuvottoman nilkuttajat ry, mutta
heidän lipunmyyntinsä tapahtuu seuraavana iltana kumppanuustalon olohuoneessa.
Toiveeni on siis hulina ja vilinä, joka on lähtöisin
käyttäjistä. Yhdessä tekemällä talosta olisi tehty kaikenikäisten olohuone,
vapaaehtoisten toimijoiden pyörittämä yhteisö, jossa jokainen yhdistys
toteuttaisi omaa toimintaansa ja olisi mukana myös yhteisissä projekteissa.
Onneksi on vain taivas rajana, kun näitä tulevia juttuja suunnittelee!
Näin hienoa ja toimivaa kumppanuustaloa toivomme kaikki Haminaan! Hyvä teksti, Hanna!!!
VastaaPoistaJaana